sunnuntai 27. tammikuuta 2008

puun ystävä


ihanaa kun tussilla saa aikaiseksi muutakin kuin tageja, tässä on jollakulla välähtänyt
onnistuneesti oikein.

torstai 24. tammikuuta 2008

mahdollisuus täydelliseen auringon nousuun

niin juuri tänä aamuna se olisi voinut olla mahdollista, mutta ikävä kyllä kaikki kimpsut ja kampsut eivät kulje mukanani, vielä.
toisaalta ennnen sitä on herättävä, juotava kahvia, herätettävä lapsia, aamu äreillä, etsiä kadonnutta tumppua, laitettava ripsiväriä, ehkä tukkaakin, myöhästyttävä bussista, junasta sekä
raitioitevaunusta.
mutta mahdollisuus... niin se on aina olemassa.

sunnuntai 20. tammikuuta 2008

sunnuntai 13. tammikuuta 2008

varjo pään päällä


liian usein tunnelma on juuri tämänkaltainen, mutta pohjalla on kirkkaus, se vain on
kadoksissa, etsii paikkaansa, tietään tulla ja valaista.